Artikkelit aikajärjestyksessä

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Tehdasteollisuus uudistaa tuoteitaan ennätysvauhdilla

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja ja Jyväskylän yliopiston professori Mika Maliranta sekä Etlan tutkija Nelli Valmari ovat tuoreessa ETLA- tutkimuksessaan havainneet, että vuonna 2009 alkaneen laman myötä tuotantotoiminnan tuoterakenteen uudistuminen pysähtyi.

Uudistumistahdin toipumiseen meni vuosia. Tuotannollisen liiketoiminnan kehittäminen alkoi toden teolla vasta vuoden 2012 jälkeen. 

Velkaantuneisuus on kasvussa – Moni suomalainen ei kilpailuta lainoja

Finanssialan teettämässä Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat tutkimusraportissa on tutkittu suomalaisten lainakäyttäytymistä. Tutkimuksen mukaan suomalaisten velkaantuneisuus on kasvussa, sillä sekä kulutusluottojen että asuntolainojen määrät ovat kohonneet. Tutkimukseen haastateltiin 2 500 suomalaista, ja haastateltavien ikähaarukka oli 15-79 vuotta. Säästäminen, luotonkäyttö ja maksutavat on seurantatutkimus, joka toteutetaan 1-2 vuoden välein.

Kulutusluottoja ei vertailla, vaikka kannattaisi

Tutkimuksesta selviää, että tällä hetkellä joka neljännellä suomalaisella on kulutusluottoa. Suurimmalla osalla kulutusluottoa ottaneista (81 %) on avoinna yksi kulutusluotto. 16 prosentilla kulutusluottoja on avoinna kaksi, ja 3 prosentilla kolme tai enemmän.

Kyselyn mukaan kulutusluoton keskikoko on nyt 12 100 euroa. Edellisen tutkimuksen aikaan vuonna 2015 keskikokoinen kulutusluotto oli 10 400 euroa, eli suunta on selvästi nousujohteinen.

Käyttäjän mikko kuva

Herrapörssi

Herrapörssi on Piksun tuottama selvitys pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja hallitusten jäsenten palkitsemisesta.

Tiedot Herrapörssiin kerättiin kesäharjoittelijatyönä yritysten osavuosikatsauksista, yhtiökokouspöytäkirjoista ja vuosikertomuksista. Kerättyjä ja arvioitavia tietoja ovat toimitusjohtajan kokonaispalkitseminen, hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen "rivijäsenen" palkkiot.

Käyttäjän sergio kuva

Osakeseurannan päivitys

http://www.piksu.net/analyysit/sergion-lista

Uusi välilehti Key_Figs, jolla näkee yhtiöittäin kaikkien tunnuslukujen kehityksen 10 vuoden ajalta (tai niin pitkältä ajalta kun niitä on laskettu tai lähtötietoja on ollut käytettävissä).

 

 

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Osakkeista saa Nordean mukaan parasta tuottoa

Euroopan keskuspankki, EKP  päätyi viime viikon kokouksessaan pitämään keskuspankkikoron nykyisellä tasolla.

USA:n keskuspankilta, FED:ltä, odotetaan tällä viikolla pientä koronnostoa. USA.n työmarkkinoilla vallitseva täystyöllisyys ja joillakin aloilla näkyvä työvoimapula eivät ole käynnistäneet palkkainflaatiota ja siksi keskuspankilta odotetaan varsin maltillista koronnostopolitiikkaa.

Kaikenkaikkiaan Nordea odottaa markkinakorkojen hieman nousevan kesää kohti mentäessä. Kehitys on maltillista eikä anna Nordean mukaan aihetta merkittäviin salkun sisältömuutoksiin. Osakkeet antavat Nordean mukaan edelleen korkoja parempaa tuottoa.

Lisää tietoa: Nordea markkinakatsaus

Markkinakatsaus: Vanhoilla askelmerkeillä

Voisin melkein toistaa sanasta sanaan viime viikon katsauksen. Hiukan epätasaista on markkinoiden liike, ja Eurooppaa parempi vire on pääpiirteissään Atlantin takana. Eurstoxx 600 on edelleen toukokuun taitteen huippunsa alla, kun samaan aikaan suuret jenkki-indeksit korkkasivat uusia ennätyksiä, joskin pienillä marginaaleilla.

Odotan edelleen aika hiljaisia liikkeitä kokonaisuutena eli normaalia kesää tässä vaiheessa. Sitten tilanne voi olla toinen, jahka keskipitkä nouseva trendi on tulkintani mukaan pulkassa. En kuitenkaan ennustele ennen kuin taite on mielestäni käsissä, enkä silloinkaan tapaa ennustella muuta kuin taitteen ajankohdan.

SDY pärjäsi ihan kivasti, se puhkaisi jo 90 taalan rajan. Tavoitehintani on siis 92 taalaa, joskaan en sitä ole seinään hakannut. Jos trendi vaikuttaa odottamaani vahvemmalta tai heikommalta, reagoin tarpeen mukaan. Tämä etf on kuitenkin indeksien tapaan ollut liikkeissään kohtalaisen säännöllinen, ja noilta nurkilta odotan taas kiskaistavan alaspäin, jahka sinne päästään. Tässä kohtaa näyttää ihan hyvältä.

https://finance.yahoo.com/quote/sdy?ltr=1

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Kurssihistoriaa tutkimalla voi tehdä hyviä sijoituksia

Toimiiko tekninen analyysi eli sijoituspäätösten tekeminen menneen kurssihistorian perusteella ?

Osallistuin muutaman miestyökuukauden mittaiseen projektiin, jossa laskettiin kaikki mahdollinen kurssihistorian antama ensimmäisen kertaluvun ennustavuus ja simuloitiin viiden vuoden salkun kehitys, jos tällä tavalla olisi analysoitu joka päivä viiden vuoden ajan mennyttä kurssihistoriaa ja tehty sen perusteella kaupat. Instrumentteinä käytettiin kaupankäynnin kohteena olevia maaindeksi rahastoja. 

Tekninen analyysi toimi ja sillä sai kaupankäyntipalkkioiden (0,12 % / kauppa) jälkeen noin 9% ylituottoa vuodessa suhteessa indeksiin. Ylituottoa ei tullut joka vuosi vaan tyypillisesti silloin kun pörssi laski. Syy tähän ei täysin selvinnyt aineistosta. Operatiivista työtä piti kuitenkin tehdä joka päivä ja lopetin omalla rahalla testaamisen kun minulle ei sovellu moinen täsmällisyyttä ja kärsivällisyyttä vaativa työ. 

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Metsäteollisuus vetää ja metsänomistajille virtaa puun myyntituloja

Maailmantalouden kasvu ja uudet investoinnit kotimaassa antavat tänä vuonna lisävauhtia metsäsektorille.

Sahatavaran, sellun ja kartongin viennin hyvä veto kasvattaa kotimaan markkinahakkuut uuteen ennätykseen, selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsäsektorin suhdannetiedotteesta.

Käyttäjän Visa Viik kuva

Nuorisotyöttömyys laskuun toisen asteen oppilaitosten yrittäjyysopinnoilla

Nuorten työttömyysaste on runsaat parikymmentä prosenttia, yli puolet enemmän kuin kaikkien työikäisten (10,5%), selviää vuoden 2016 nuorisobarometristä. Nuorisobarometrin mukaan suurin osa nuorista suhtautuu työntekoon myönteisesti ja nuorten työmoraali on hyvin korkealla, mutta samalla puolet vastanneista on huolissaan tulevaisuuden työllistymisestä. Vuosia jatkuneeseen ongelmaan tulisi hakea ratkaisua läpi kaikkien koulutusasteiden jatkuvalla yrittäjähenkisellä asenteella, painottaen toisen asteen oppilaitosten yrittäjyysopintoja.

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Kuluttajien tulee varoa kommandiittiyhtiömuotoisia kiinteistörahastoja

Ammattimaisessa kiinteistöjen kehitystoiminnassa on tapana käyttää yhtiömuotona kommandiittiyhtiötä ja tämän muotoisia sijoituksia tarjotaan toisinaan myös piensijoittajille. Esimerkiksi CapMan, Taaleri,  ja ICECAPITAL ovat tarjonneet Kommandiittiyhtiömuotoisia kiinteistösijoitusvaihtoehtoja. Mutta miten kommandiittiyhtömuotoinen kiinteistösijoitus toimii ja miksi sitä käytetään?

Kommandiittyhtiössä on tyypillisesti yksi vastuullinen yhtiömies (ostettavaa kiinteistöä kehittävä taho) jolla on valta tehdä päätöksiä. Sijoittajat ovat äänettömiä yhtiömiehiä, joiden vastuu ja riskit rajautuvat heidän sijoittamaansa pääomaan. Kommandiittiyhtiön yhtiösopimuksessa määritellään miten suuren korvauksen vastuullinen yhtiömies projektista saa. Yleensä korvaus koostuu kiinteästä osasta sekä osuudesta kyseisen kiinteistönkehitysprojektin voitosta. Loppu voitosta kuuluu sijoittajille heidän sijoittamansa pääoman suhteessa.

Kommandiittiyhtiö on tyypillisesti määräaikainen ja yhtiö puretaan ja rahat jaetaan kun kiinteistönkehitysprojekti päättyy.

Käyttäjän Lars Stormbom - Homo Economicus kuva

Omat Rahat Katsaus: Aina ei mene putkeen!

Salkkusivu jossa lisätietoja

Arvonmuutokset: Vuoden alusta  +2.5%, alusta (27-05-2010) +114.0%

Yleistä

Kaikki ei aina mene putkeen: Lyhyeksimyyjien hampaissa jo aikaisemmin ollut australialainen Qintis osoittautui todellakin mätämunaksi – mutta aivan toisesta syystä kuin väitettiin. Osoittautui että hallitus oli epätietoinen siitä että yritys on menettänyt sopimuksen tärkeimmän asiakkaansa kanssa. Osake tippui 76%, kunnes kaupankäynti keskeytettiin. Nyt järjestellään velkoja. Käytännössä osakkeenomistajat taitavat jäädä nuolemaan näppejään.

Pienempi vastoinkäynti tuli Japanilaisessa Heiwa:ssa. Liikevaihto ja tulos tippuivat edellisvuodesta. Mutta vielä pahempaa oli että johto ennakoi laskun jatkuvan myös tänä vuonna. Laskua 16%.

Näitä kuukausia tulee joskus. Helpottavaa on että kyseessä ei ollut yleinen romahdus vaan pettymys kahdessa salkkuyrityksessä. Kismittävämmäksi tapahtumat tulevat juuri siksi että ne koskevat itse salkkuun valittuja yrityksiä.

Osakeindeksit ovat nousseet melko mukavasti toukokuussa. Omalla kohdalla sen sijaan tuli takapakkia. Vaikka S&P500 ennätyslukemat ovat saaneet eniten julkisuutta näemme alla-olevasta käyrästöstä että vuositasolla Hang Seng  on noussut huomattavasti enemmän, 24.7%. Itse asiassa kasvumarkkinat ovat olleet hyvässä vedossa 21% vuosivauhdilla. Eurooppa on Eurostoxx50-mittarilla lievästi päihittänyt jenkkimarkkinat.

Valuuttapuolella euro on vahvistunut kaikkia merkittäviä valuuttoja vastaan, ja sitä kautta rokottanut muissa valuutoissa noteerattujen osakkeiden salkkuarvoa. Taalan vahvuuskausi on nyt selkeästi ohi.

Niin sanotut ”pelkoindeksit” eli VIX ja VSTOXX ovat nyt hyvin alhaalla, VIX alle 10 ja VSTOXX alle 15. Käänteisen puolalaisen logiikan mukaan alhaiset pelkoindeksit ovat huolenaihe ja ennakoivat huonoa pörssikursseille.

Perusasiat eivät kuukaudessa ole juuri muuttuneet. SP500 on p/e kertoimella arvioituna kallis yli 25 arvolla (keskiarvo n. 16). Viimeaikaisesta noususta huolimatta kasvumarkkinoilla kuten Kiinassa on paremmat edellytykset nousuun. Samoin Japanilla ja Euroopalla. Vaikka taalakin on halventunut vielä ei ole USA:n aika.

Strategia:  Euron painoa lasketaan. Tallinna kaubamaja alkaa näyttää täyteen arvoon hinnoitellulta, joten positiota voi keventää. Halventuneen australian taalan ja Hog Kongin dollarin kirittämänä lisätään näiden valuuttojen painoa salkussa.

Käyttäjän Antti Sundberg kuva

Leijonan Luola TV-ohjelma – Leijonat esittelyssä

Leijonan Luola TV-ohjelma on suomalainen versio maailmalla supersuosion saavuttaneista Dragons’ Den ja Shark Tank TV-ohjelmista. Alun perin TV-formaatti on peräisin Japanista, jossa ohjelmaa kutsuttiin nimellä Tigers of Money. Formaatin omistaa Japanilainen Nippon TV ja sen jakeluoikeudet omistaa Sony Pictures Television.

Leijonan Luola

Ensimmäinen kausi suomalaisesta versiosta nähtiin vuonna 2007, jolloin ohjelma tunnettiin vielä nimellä Leijonan Kita ja televisioinnista vastasi MTV3. Rahaa kaudella 2007 sijoitettiin yhteensä 1 322 000€.

Toinen kausi tunnettiin jo nykyisellä Leijonan Luola nimellä ja se nähtiin Nelosella vuonna 2013. Rahaa kaudella 2013 sijoitettiin yhteensä 1 050 000€.

Markkinakatsaus: Kierrän edelleen Euroopan

Epätasaiseksi on muuttunut taas vaihteeksi markkinoiden liike, tosin sellaista jo aiemmin ounastelin. Atlantin takana pörssit kehittyvät nyt Eurooppaa paremmin. Eurstoxx 600 jäi edelleen toukokuun taitteen huippunsa alle, kun samaan aikaan suuret jenkki-indeksit korkkasivat uusia ennätyksiä, joskaan ei mitenkään riehuen. Syitä voi olla monia, mutta pidän oleellisena osinkosykliä.

Euroopassa on nyt osingot kilisseet tilille, ja perinteisesti se johtaa laihoihin lähikuukausiin, kun isot toimijat kiskaisevat simmarit jalkaan ja toimittavat tärkeimmät transaktionsa rantapubissa. Minulla on pitkään salkkuun useita europapereita varauksessa, mutta en koske niihin vielä vähään aikaan. Poikkeuksia saattaa löytyä yksittäisten yhtiöiden kohdalla, mutta tämä lienee päälinja tänäkin kesänä.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Maailmantalous on saavuttanut suhdannehuipun

Maailmantalous on Trading Economics "Business Confidence" indikaattorin mukaan saavuttanut suhdannehuipun. USA:n, Kiinan ja Euroalueen yritysten luottamus on kasvanut vuoden 2016 alusta asti jo puolitoista vuotta ja pahimmat nousupaineet ovat nyt takanapäin. Erityisesti USA:n ja Kiinan yritysten luottamus on alkuvuodesta heilunut tavalla, joka ennakoi parhaimman noususyklin päättymistä.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Identiteettivarkaus on yleisin sijoittajaa kohdannut rikos

Sijoittajan painajaisista, identiteettivarkauksista, on mySafety tutkimuksen mukaan tullut yleisimpiä rikoksia, pyörävarkauksiakaan ei tehdä enää yhtä paljon.  Vanhan ajan asuntomurrot, näpistykset ja jopa ryöstöt vähenevät samalla kun pankkikorttien, sijoitustilien ja PayPal tilien salasanojen kalastelu lisääntyy 50% vuodessa.  

Rahalliset tappiot vaihtelevat muutamista kympeistä satoihin tuhansiin euroihin. Sijoittaja saa olla erityisen varovainen. Moni jättää rikosilmoituksen tekemättä, sillä identiteettivaras jää harvoin kiinni. Rahat häviävät Suomen poliisin ulottumattomiin, ulkomaisille tileille. 

Käyttäjän Tommi Taavila kuva

John M. Templeton ja ulkomaille sijoittaminen

Templeton oli ensimmäisten Yhdysvaltalaisten salkunhoitajien joukossa sijoittamassa ulkomaille rahaston varojaan. Lisää hänestä voi lukea mm. seuraavasta osoitteesta:

http://www.investopedia.com/terms/s/sirjohntempleton.asp

Maailma pienenee koko ajan. Templeton aloitti sijoittamaan ulkomaille ennen muutoksen kiihtymistä. Hän etsi halvimpia sijoituskohteita välittämättä mistä hän niitä löysi. Kaikki Templetonin opit ulkomaille sijoittamisessa eivät toimi yhtä vahvasti nykyään. Indeksisijoittaminen ei ollut mahdollista eikä tiedonkulku toiselta puolelta maailmaa toiminut yhtä hyvin. Indeksisijoittaminen vähentää tarvetta tuntea sijoituskohteensa hyvin mikäli haluaa hajauttaa ympäri maailmaa.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Joukkorahoitus sijoittajan näkökulmasta

Joukkorahoitus kasvaa kohisten. Suomessa joukkorahoituksella on kerätty vuonna 2016 rahoitusta yhteensä 153 miljoonan euron edestä. Vuonna 2015 määrä oli 70,5 miljoonaa euroa, joten joukkorahoitusmarkkinat ovat yli kaksinkertaistuneet vuodessa. Vuonna 2014 markkinoiden koko oli 52 miljoonaa euroa. Toimialan kehittymisen ja kasvun seurauksena useat joukkorahoituksen välittäjät ovat perustaneet Joukkorahoitusyhdistys ry:n. Uuden yhdistyksen tarkoituksena on kehittää joukkorahoittamisen käytäntöjä, kasvattaa vaihtoehtoisten rahoitusmuotojen tietoisuutta yrityksille sekä sijoittajille ja toimia joukkorahoitustoimialan edunvalvojana.

Usein joukkorahoitukseen liittyvissä keskusteluissa ja kirjoituksissa keskeiseksi teemaksi on vakiintunut käsitteen uutuudenviehätys. Kokonaisvaltaisemmin tarkasteltuna kuitenkin nähdään, että joukkorahoitus perustuu vuosisatoja vanhalle tavalle - niillä joilla on rahaa lainaavat niille, jotka sitä tarvitsevat yhteisesti sovittujen pelisääntöjen puitteissa. Ajatuksena on kerätä suhteellisen pieniä summia suurelta joukolta ihmisiä halutun rahoitusmäärän saavuttamiseksi.

Pitkästä historiasta huolimatta yhteiskunnan digitalisoitumisen myötä edellä mainitut toimijat löytävät toisensa ja pääsevät yhteiseen sopimukseen yhä tehokkaammin. Markkinoille on muodostunut useita palveluntarjoajia, joiden digitaaliset verkkopalvelut tarjoavat markkinapaikana joukkorahoitukselle. Näiden palveluntarjoajien toiminta perustuu siihen, että he löytävät, tunnistavat ja arvioivat lainanhakijat. Tämän jälkeen sekä lainanhakija että lainanantaja päättävät, millä ehdoin he ovat valmiita rahaa lainaamaan. Lainan korko määräytyy sijoittajien lainanhakijoille tekemien tarjousten perusteella kysynnän ja tarjonnan lain mukaan.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Eestin e-Residency kansalaisuus mahdollistaa yritystoiminnan

Niinsanotun e-Residency kansalaisuuden (elektroininen kansalaisuus) voi saada Virosta käymättä itse paikan päällä. Samalla avautuu mahdollisuus aloittaa oma yritys (esim. sijoitusyritys) ja pyörittää yritystä ilman että tarvitsisi käydä itse Virossa paikan päällä.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Järjestäytymisvapaus koskee jatkossa myös työelämää

Suomi siirtyi merkittävän askelen kohti oikeusvaltiota ja toimivampaa työelämää kun korkein oikeus antoi ennakkopäätöksen siitä, että ammattiyhdistysliikkeeseen kuulumattomilla työntekijöillä on samat oikeudet kuin muilla. Heillä on jatkossa oikeus esimerkiksi valita itselleen luottamusvaltuutettu neuvottelemaan työpaikkakohtaisista asioista. Sopiminen on työpaikoilla helpompaa nyt kun kaikilla työntekijöillä on oikeus vaikuttaa.

Järjestäytymisvapaudesta tulee nyt perusoikeus myös työelämässä. Tämän pitää johtaa siihen, että liittoihin kuulumattomien syrjintä loppuu, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.

Markkinakatsaus: Mitä kesän strategiaksi?

Aina selvemmältä tuntuu, että kesä on saapunut markkinoille – tai ainakin useimmille niistä. Eurostoxx 600 teki piikkinsä jo pari viikkoa sitten hiukan alle 400 pisteessä, ja odotan tuon piikin pitävän aika pitkään. Jo pitkään yliostettua vilkuttaneet indikaattorit ovat viikkotasollakin jo taittumassa laskuun, joten reipas nykäys alas lähiviikkoina on todennäköinen. Osingot on maksettu ja ainakin oman pitkän salkkuni osakkeista monet korkealle hinnoiteltuja syksystä alkaneen jopa kymmenien prosenttien nousuputken jälkeen.

Olen todella hämmästynyt, jos syksyyn mennessä ei tule kunnon korjausliikettä, niin monta niitä olen vuosien mittaan nähnyt. Pitkien indikaattorien perusteella nousu kyllä kestää Euroopassa vielä pitkään – tarkoitan siis, että ensi keväänä indeksit ovat korkeammalla kuin nyt. Mutta tällainenkin kehitys on aina aaltoilevaa.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Asuntomarkkinoilla riskiä hintojen laskusta

Markkinoille tulvii Hypon asuntomarkkinakatsauksen mukaan tänä vuonna 20% enemmän uusia asuntoja ja riskinä on hintojen lasku, kun markkinoilla on enemmän asuntoja kuin ostajia.

Poimintoja Hypo:n katsauksesta:

  • Uusia asuntoja valmistuu tänä vuonna ennätysmäärin, noin 20% viime vuotta enemmän.
  • Kasvukeskusten (PK- seutu, Turku, Tampere ja Oulu) hinnat ovat edelleen noin 1..3% nousussa ja muualla hinnat laskevat. 
  • Tänä vuonna markkinoille tulviva uusien asuntojen vyöry muodostaa riskin hintakehitykselle. Samaan suuntaan vaikuttaa loppuvuodesta käynnistyvä mahdollinen korkojen nousu.
Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Suomi yhdisti Neuvostoliiton länsimaiseen teknologiaan

Helsingin yliopistossa tarkastettava Elena Kochetkova:n väitöskirjan mukaan suomalaisten ja Suomen kautta tuoduilla länsimaisilla teknologioilla oli ratkaiseva positiivinen rooli Neuvostoliiton taloudessa 1950–1960 -luvuilla.

Eristynyt Neuvostoliitto tuli vähitellen teknologian siirrosta ja keskinäisestä kanssakäymisestä riippuvaiseksi.  Neuvostoliittolaiset insinöörit menestyivät länsivalloista merkittävimmin Suomen kautta tuotujen teknologioiden käyttöönotossa, mutta muun muassa yhteistyön ohuus esti Neuvostoliittolaisten maailmaa valloittavien teknologioiden kehittämisen ja markkinoinnin. 

Sovellettu Value Averaging -strategia käytännössä

Nousukausi ei ole vielä pitkällä, mutta osakkeiden nousukausi alkaa olla vähintään normaalin pituinen. Osakemarkkinat alkavat olla kalliita perinteisillä ja valideilla mittareilla katsottuna.

Mistä löytyy vielä kasvun ajureita? Itse näen, että yritysten tuloskunnon kohoaminen sekä oikeistolaiset poliittiset virtaukset voivat vielä osakkeita ylöspäin viedä. Tämä voi jatkua muutaman vuodenkin, sillä nousukaudet eivät ole toistensa veljiä.

Potentiaalia alaspäin menolle on ilmassa sakeasti, kuten aina, vaikka niistä ei juuri nyt puhuta: Korkotason mahdollinen nousu, valtioiden velkaantuminen, usean (ml. Suomi) länsimaan epäedullinen väestön ikärakenne, kuluttajien velkaantuminen, tuottavuuden nousun hidastuminen, mahdollinen luottamustason lasku, poliitikot. Veikkaan, että mainituista valtioiden velkaantuminen tulee olemaan tavalla tai toisella seuraavan kyykkäyksen taustalla.

Käyttäjän Kai Nyman kuva

Olkiluoto 3:n hinnalla olisi saanut viisi Burij Kalifa tornia

Olkiluoto 3 tulee valmistuessaan ensi vuonna olemaan ilmeisesti maailman kolmanneksi kallein rakennusprojekti kautta aikain (jos pyramideja ei lasketa). Hinnalla olisi saanut Burij Kalifa:n kaltaisia rakennuksia viisi kappaletta, yhden Suomen kaikkiin suurimpiin kaupunkeihin. Jos olisimme rakentaneet nuo torinitalot niin olisimme maailman kartalla. Nyt tulos on malliesimerkki huonosti tehdystä investoinnista.

Suuret, yhteiskunnallisten instituutioiden ohjauksessa tehtävät investoinnit tuottavat esimerkkejä huonosta ohjauksesta. Olkiluoto 3 löytää tässä suhteessa seurakseen monta muuta: Talvivaara, Länsimetro,.... Syynä on kasvollisen omistajan puute. Kun hankkeen omistajina on joukko kuntia, valtio ja eläkevakuutusyhtiöitä ja vastaavia instituutioita niin omistajaohjaus ontuu.  Kullakin instituutio-omistajalla on joku, mahdollisesti pian eläkkeelle jäävä virkamies vastuussa, eikä edes hänen palkkansa ole sidottu hankkeen tuloksiin. Kellään ei ole aitoa henkilökohtaista intressiä vaatia kunnon toimintaa.

Käyttäjän J.Vahe kuva

Harhaanjohtavan tiedon levittämisestä

En yleensä vaivaudu vastaamaan kommentteihin, mutta nyt teen poikkeuksen. Kyseessä on tuo merkintä.

Kun työaika maanantaina alkoi, eräästä paikasta ilmestyi pari kommenttia. Niistä:

1) Kun oma kylki on pikimusta, turha ryhtyä muita yrityksiä panettelemaan. Vihjaus, että Privanetin osakevälitys olisi näennäistä, on ko. firman liiketoimintaa vahingoittavaa ja saattaa ainakin teoriassa johtaa vahingonkorvausvaateeseen, vrt. Jos väite olisi totta, siitä sopisi kaikin mokomin ilmoittaa Fivaan eikä täällä huudella. Kun Privanetin tilinpäätökset ovat julkisia ja tilintarkastettuja, on yhä älyttömämpää väittää, ettei Privanetilla muka olisi välitysliiketoimintaa. Väite on pelkkää roskaa.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Beta kerroin kertoo instrumentin riskisyyden

Niinsanottu "Beta" kertoo paljonko kyseinen instrumentti seurailee markkinoiden liikkeitä. Esimerkiksi Beta kerroin 2.0 kertoo että kun markkinat nousevat 10% niin kyseinen instrumentti nousee keskimäärin kaksi kertaa voimakkaammin eli 20%.

Mutta miten beta kerrointa hyödynnetään? Eläkerahastot hyödyntävät beta kerrointa paljon. Esimerkiksi 2.0 beta kertoimista instrumenttia voi olla salkkussa vain puolet beta 1.0 kertoimisen määrästä, kun tavoitteena on tietty riskitaso (=salkun volatiliteetti). Eläkerahastot pyrkivät ennalta laskettavissa olevaan riskiin ja siksi beta kerroin on heille yhtä tärkeä tunnusluku kuin tulostuotto.

Riskikorjattu tulostuotto on samalla tasolla sekä kehittyvissä että kehittyneissä maissa

Kehittyvien markkinoiden osakkeet tarjoavat osakesijoittajalle hyvää tulostuottoa. Mutta kun ottaa huomioon beta kertoimen vaikutuksen, niin etu häviää. Betakorjattu tulostuotot (tulostuotto jaettuna betalla) ovat jokseenkin samat kehittyvissä ja kehittyneissä maissa. Siinä syy siihen miksi kehittyvien maiden osakkeista saa näennäisesti parempaa tuottoa. Erot ovat olemattomia kun beta kertoimen vaikutuksen ottaa huomioon. Yhtä hyvään tuottoon ja samalla riskitasolla pääsee kun ostaa esimerkiksi ruotsalaisia osakkeita pienellä velkavivulla.

Käyttäjän Piksu Toimitus kuva

Puukauppaa voi nyt käydä puupörssin kuutio.fi kautta

Suomessa on avattu uusi pörssi, puukauppapaikka Kuutio.fi, joka tarjoaa puun ostajille ja myyjille mahdollisuuden käydä sähköisesti kauppaa keskenään.  Ratkaisu helpottaa kysynnän ja tarjonnan kohtaamista markkinoilla sekä virtaviivaistaa toimintoja. Kuutio.fi on tehty metsänomistajien ja metsäteollisuuden yhteistyönä.

Kuutio on metsänomistajalle maksuton ja sen saa käyttöön rekisteröitymällä henkilökohtaisilla pankkitunnuksilla.

Käyttäjän Tommi Taavila kuva

TT:n lista Q1 2017

TT:n lista Q117 on valmis. Lista ei sisällä sijoitussuosituksia eikä minkäänlaista laadullista analyysia vaan perustuu yritysten ilmoittamiin eri tunnuslukuihin ja tulostietoihin viimeisen viiden vuoden ajalta. Suurimmat painoarvot ovat osakekohtaisen tuloksen kasvulla, oman pääoman tuotolla, osinkotuotolla ja vertaan myös E/P-lukua nykyiseen korkotasoon. Pienimmät painoarvot ovat liikevaihdon kasvulla, P/B-luvulla, markkina-arvolla, omavaraisuusasteella ja sillä kuinka monta vuotta peräkkäin yritys on maksanut osinkoa.

Markkinakatsaus: Aina vaan kesäisempää

Huh hellettä – nyt jo ulkonakin, mutta varsinkin markkinoilla. SP 500 ja Dow Jones eivät päässeet vieläkään yli edellisistä huipuistaan, ja samassa rytistiin alaspäin kunnolla. Samalla ovenavauksella paukkuivat alas pörssit kautta maailman, kuten tavallista on. Pörssien välinen synkronia on normi, joka ei aina toteudu, selvästi useimmiten kuitenkin. (Toivottavasti tämä löytämäni hyvä tekninen sivusto toimii kunnolla linkitettynä, aion käyttää sivustoa jatkossakin.)

https://www.tradingview.com/chart/?symbol=TVC:SPX

Liikkeet eivät tietenkään ole samanmittaisia. Tässäkin tapauksessa Helsingin pörssin rekyyli ylöspäin perjantaina oli selvästi vahvempi kuin useimmilla markkinoilla. Se on tietysti mukava asia Suomen kannalta sikäli kun indikoi lopultakin vauhtiin päässyttä elpymistä.

Sivut

Tilaa syöte RSS - blogit