Hotstock eli kuinka poltan rahani pörssissä

Osakesijoittamisen peruskurssini Tampereella Sampolan kansanopistolla on edennyt ihan mukavasti. Porukka on pysynyt lauteilla ja kiinnostus on ollut ainakin oman tulkintani mukaan vahva. Kysyntää tällaiselle toiminnalle selvästi on, eikä ihme.

Olen korostanut kurssilaisille riskien kaihtamista. Oleellinen osa sitä on varoa korkealle hinnoiteltuja kasvuosakkeita, joiden osakekurssia siivittää kova liikevaihdon kasvu ja yhtiön ympärillä pyörivä hype. Kotimaisista osakkeista tällainen hotstock on peliyhtiö Rovio. Se listautui muutama kuukausi sitten, ja osakkeet kelpasivat hyvin sijoittajille. Kysyntä ylitti kirkkaasti tarjonnan, joten moni äkkirikastumisesta haaveillut jäi nuolemaan näppejään. Ostajissa oli myös instituutioita kuten eläkeyhtiöitä.

https://www.arvopaperi.fi/kaikki_uutiset/rovion-anti-ylimerkittiin-monin...

Listaushinta oli 11,50, kun yhtiön edellinen EPS eli tulos per osake oli 0,14 euroa. Edellisenä vuonna yhtiö teki tappiota ja sitä edellisenä vuonna EPS oli 0,11 euroa.

https://www.rovio.com/fi/sijoittajat/taloustietoa

Ei siis ainakaan tasaista hurjaa kasvua. Silti osakkeen P/E-luvuksi tuli osakeannissa 82. Se on todella korkea arvostuskerroin mille tahansa yhtiölle, etenkin kun yhtiö on osoittanut olevansa ailahteleva. Rovio on kuitenkin niin herkullinen menestystarina Suomen mitassa, että sen tarinasta oltiin valmiit maksamaan maltaita ja vähän enemmänkin.

Tänään julkistetussa osavuosikatsauksessa yhtiön liikevaihto kyllä kasvoi edelleen, mutta tulos painui miinukselle isojen investointien vuoksi. Yhtiö tietenkin lupaa investointien kantavan kohta hedelmää, mutta ikävältähän tuollaiset luvut silti näyttävät.

Ihttp://inpublic.globenewswire.com/releaseDetails.faces?rId=2151473

Tulos jäi pahasti ennusteista, jotka hypekasvuyhtiöillä ovat aina ruusuiset. Ja markkinat järkyttyivät – osake rysähti alas kuin kivi.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uutinen/FHJVCjPk

Omistajien on nyt mietittävä, palaako yhtiö kovaan kasvuun, josta kertyy voittoakin – vai onko parempi puhaltaa peli poikki eli myydä osake reippaalla tappiolla. Jota voi kertyä jatkossa paljon lisää, jos lukemat eivät parane. Joka tapauksessa osake on myönteistenkin ennusteiden toteutuessa yhä kallis, saati jos ne pettävät.

Kalliiden hypeosakkeiden ostaminen on aina kova riski. Saattavat ne joskus poikia, mutta päinvastaiset tapauksia riittää enemmän kuin lääkäri määrää. Rovion kaltaiset osakkeet tuottavat ne tarinat, että kaikki meni pörssiin. Tämä ei siis ole ennuste, mutta voi kohtalaisen todennäköisesti sellaiseksi muuttua. 

 

Kommentit

Käyttäjän J.Vahe kuva

Comment: 

AP:n mukaan OP on Roviota suosittanut. Uutisen peristeella tsekkasin, ja totta vie: yli 80 s.paksun marraskuun alkuun ajoittuvat analyysin luokitus oli OSTA, sisältöä en katsonut.

Reippaita kasvuyhtiöitä kantsii etsiä sopivalla potilla niiden alkuvaiheessa. Jymy-jäätelöön sijoitin 0,1 promillea salkustani. Idea on hyvä, mutta jos se menestyy, joku kopioinee sen.

Pelialalta löytyy parempaakin. Yhdessä vaiheessa salkustani kokonainen  promille oli kiinni Remedyssä, perustelut tuossa, mutta myin pois, kun voittoa sain.

Comment: 

Peliyhtiöt tai mitkä vaan kelpaa minulle kun numerot ovat kohdallaan. Rovion tapauksessa niin ei ollut, tosin noin lyhyen historian omaavien yhtiöiden hinnoittelu on muutenkin vaikeaa. Startupien kanssa kyse on aina paljolti veikkaamisesta. Joskus siinä tietty voittaa. Yksi sellaine on itselläkin, peliyhtiö Kambi - siis uhkapeliyhtiö:

http://financials.morningstar.com/ratios/r.html?t=KAMBI&region=swe&cultu...

Lisää uusi kommentti

Suodatettu HTML

  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <p> <h1> <h2> <h3> <h4> <h5> <h6> <img> <map> <hr> <br> <br /> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd> <table> <tr> <td> <em> <b> <u> <i> <strong> <font> <del> <ins> <sub> <sup> <pre> <address> <strike> <caption>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.

Plain text

  • HTML-merkit ovat kiellettyjä.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.
File attachments
Tiedostokoon on oltava pienempi kuin 150 KB.
Sallitut tiedostotyypit: txt jpg png.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä varmistamme että olet oikea inhimillinen käyttäjä (eikä koneellinen roskapostittaja)
Kuva CAPTCHA
Kirjoita kuvassa näkyvät merkit.
By submitting this form, you accept the Mollom privacy policy.